KEHÄ IIII

IIII

Kristallin kirkas tulevaisuus

Neljä ennustajaa katsoi tulevaisuuteen ja kertoo, millaista taide, talous ja politiikka on seuraavan kahden vuosikymmenen ajan. He näkevät naispresidentin ja Jupiterin vaikutuksen ilmastonmuutokseen. Asiantuntijat ovat näkyjen kanssa eri linjoilla.

TEKSTI Tuija Siltamäki

KUVA Mikko Rikala

Ennustaja tilaa soodaveden ja nachot. Sitten hän sirottelee ”rustiikkiselle” pöydälle suolaa ja asettelee maagikon työkalut paikoilleen. Vihreä kivi kohti pohjoista, veitsi itään, punainen kynä etelään, malja länteen. Ne symboloivat maata, ilmaa, tulta ja vettä. 

Kaulaansa ennustaja – joka haluaa esiintyä nimettömänä, joten kutsumme häntä Näkijäksi – asettaa kaksi riipusta: maailmojen alasimen ja silmää iskevän tiedon lohen. Se viittaa erääseen kelttitarustoon ja auttaa tulkitsemaan tarot-korttien välittämiä viestejä, Näkijä selittää. 

Näkijä on yksi neljästä ennustajasta, jotka katsovat pyynnöstämme Suomen tulevaisuuteen. Samat kysymykset esitetään maallisille asiantuntijoille. Tarkoituksena on saada mahdollisimman kattava kuva kahdesta tulevasta vuosikymmenestä. 

Toisin kuin jutussa esiintyvät kollegansa, Näkijä ei laadi ennustuksia ammattimaisesti eikä minuuttitaksaisesti. Hän kuvailee itseään nojatuoliokkultistiksi ja kaupunkishamaaniksi eikä tällä kertaa veloita palveluistaan nachoja enempää. Näkijä on kuitenkin okkultismin syvässä päässä. Tarot-korttien lisäksi hänen valikoimistaan löytyy viikinkiriimuja (jotka hän on itse veistänyt lehmän sarvesta) ja mystinen riipus, jonka heiluriliikkeestä voi etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Näkijä valittelee, etteivät olosuhteet ennustuksen laatimiselle ole ihanteelliset. Näin monen vuoden päähän ulottuvassa divinaatiossa ennustus herpaantuu herkästi, ja Prismassa  sijaitsevassa Chico’sissa häiriöitä todella piisaa. Tuulihousut kahisevat, lapset kiemurtelevat.

Näkijä napauttaa rautakapulalla ”rustiikkisen” pöydän pintaa. Sitten hän laittaa silmät kiinni ja sekoittaa kortit. 

IIII

Ennustaja: Suomen politiikka vuonna 2024

Näkijä kääntää pöydälle kolme korttia. Malja 10, Sauvaässä ja Kuolema. 

”Maljat ovat täynnä. Siinä määrin, että niistä pääsee vuotamaan jumalaista valoa vähän sinne tänne.”

Malja merkitsee kylläisyyttä, Sauva luovaa perusvoimaa ja penistä, tietenkin. Näkijä epäilee, että niiden yhdistelmä saattaa merkitä jonkinlaista innovaatioyhteiskuntaa. Tai sitten tasapainoa, sillä malja on feminiininen ja sauva maskuliininen. Niiden numerot ovat “pienen arkanan” ääripäistä. Toisaalta Maljakortin numero on pienempi, mikä voi kertoa siitä, että maskuliinisiksi mielletyt piirteet jyräävät feminiiniset alleen. 

”Huonompiosaisia ei huomata eikä huomioida”, hän spekuloi. 

Sitten on vielä Kuolema. 

Se ei merkitse, no, kuolemaa, vaan ”suurta ulkoista muutosta”. 

”Kaikki tulee muuttumaan täydellisesti.”

Näkijä sanoo, ettei kortti ole uhkaava. Hänestä Kuolema kertoo yhteiskunnan peruuttamattomasta muutoksesta, jonka enteitä nähdään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sekä vuoden 2024 presidentinvaaleissa. 

Huono-osaisista huolimatta luenta on pohjimmiltaan positiivinen.

Kertovatko kortit, kenestä tulee maan johtaja? Näkijä kääntää lisää. Pöydällä lepäävät nyt Kuolema, Hallitsija ja Miekkojen prinsessa. 

”Hyvin kiinnostavaa, äärimmäisen kiinnostavaa!”

Kortin kuvassa Miekkojen prinsessa – nuoruuden kapinallisuuden vertauskuva – seisoo vanhojen ihanteiden savuavien raunioiden päällä. Hän on tuhonnut ne miekallaan. 

Kuoleman ”suuri ulkoinen muutos” saattaa tässä yhteydessä tarkoittaa kirjaimellisesti ulkoista muutosta, eli selvästi erinäköistä presidenttiä kuin Sauli Niinistö. Hallitsija-kortti kuvaa maskuliinista otetta hallitsemiseen. Rautanyrkki heiluu, Margaret Thatcher tulee mieleen, Näkijä kuvailee. 

Yhdistelmän perusteella Näkijä epäilee, että Suomen seuraava presidentti on nuori ja kapinallinen mutta päämäärätietoinen nainen, joka kyseenalaistaa perinteisiä arvoja.

”Jos Li Andersson voittaa seuraavat presidentinvaalit, en näiden korttien valossa hämmästyisi.”

 

Asiantuntija: Suomen politiikka vuonna 2024

Vuonna 2024 Suomen politiikassa on kolme mielenkiintoista jakolinjaa, uskoo Tampereen yliopiston tutkija Johanna Vuorelma. Yksi jakolinja voi voimistua perussuomalaisten ja vihreiden välillä eli liberaali–konservatiivi-akselilla. Jos tämänhetkiset gallup-trendit jatkuvat, voi Suomessa Vuorelman mukaan vuonna 2024 olla perussuomalainen pääministeri ja vihreä presidentti. 

Ennustaminen kuitenkin jakaa politiikantutkijoiden mielipiteet. Yhdet sanovat, ettei tulevaisuuden ennustamiseen ole tarvittavia keinoja ja siitä pitäisi sen tähden pidättäytyä. Toiset väittävät, että tutkijoiden pitää pystyä menneisyyden aineistojen ja megatrendien perusteella ennakoimaan tulevaa. Kolmannet rakentavat teoreettisia malleja ilman tilastojen tukea. 

Perustelluilla ennusteilla on paikkansa. Vuorelmasta on perusteltua pohtia esimerkiksi väestön ikääntymisen ja aluepolitiikan vaikutuksia politiikan jakolinjoihin. Keskiluokkakin saattaa kapinoida. Väestön ikääntymisen takia huoltosuhde vääristyy, ja keskiluokka joutuu ottamaan entistä enemmän vastuuta kansantalouden ylläpitämisestä. 

Vuorelmasta on kiinnostavaa nähdä, muuttuuko perussuomalaisten suhde maahanmuuttoon seuraavan viiden vuoden aikana. Jos syntyvyys ja työllisyys eivät käänny nousuun, maahanmuutto voi nousta ainoaksi mahdolliseksi keinoksi turvata hyvinvointivaltion rakenteet. 

”Ehkä linja muuttuu siihen suuntaan, että maahanmuuton vastustaminen ei ole isänmaallista eikä Suomen etu. Jos halutaan ylläpitää se Suomi, joka meillä on, niin tämä on tapa tehdä se. Puolueen ei tarvitse luopua kansallismielisestä puheesta vaan muuttaa sen kehystä”, Vuorelma sanoo. 

IIII

Ennustaja: Suomen taide vuonna 2029

Tamperelainen enkelitulkitsija ja selvänäkijä Riina Alén mainostaa palveluitaan Lähellä taivasta -verkkosivuillaan. Niihin kuuluu esimerkiksi enkelinkosketushoito (60 minuuttia, 95 euroa) ja sieluntaulun maalaus Tampereella (peruskoossa 500 euroa plus postikulut). Ennustuksia voi saada myös sähköpostitse. Kolmesta viiteen kysymystä maksaa 65 euroa. 

Kuulostaa kohtuulliselta. Etenkin, kun kyse on yhdestä ”maan laaja-alaisimmista tietäjistä, selväkuulijoista, kaukoparantajista ja meedioista”, kuten ylistävät palautteet verkkosivuilla luonnehtivat. Selvänäkijän lahja on verkkosivujen kuvauksen mukaan kulkenut hänen suvussaan yli sata vuotta.

Hän on varmasti oikea ihminen kertomaan Suomen taiteen tilan kymmenen vuoden päästä.

Auton ratista tavoitettu Alén kuitenkin voimallisesti suosittelee puhelinaikaa. Sähköpostissa ei voi keskustella, ja puhelimessa voi esittää paljon enemmän kuin kolmesta viiteen kysymystä. Hän on intuitiivinen selvänäkijä, joka kanavoi enkeleiden avulla tietä kohti rakkaudellista ja onnellista elämää. 

Lyhin tarjolla oleva aika on puoli tuntia (55 euroa), mutta tämän kerran Alén tarjoutuu tekemään poikkeuksen. Otetaan 20 minuuttia ja neljäkymppiä.

”Ota maksusta valokuva ja lähetä se tekstiviestillä”, Alén ohjeistaa.

”Mikä pankki sulla on?”

Alén ei eettisistä eikä periaatteellisista syistä halua katsoa yli kolmen vuoden päähän. Nyt tilanne on kuitenkin hieman eri, kun kyse on yleisistä eikä yksityisistä asioista. 

Alén hiljentyy kuullakseen, mitä enkelit sanovat suomalaisen taiteen tulevaisuudesta. 

”Koko ajan abstraktimmaksi menee.”

Alén näkee avaruudellisia kuvioita ja lopulta suuren kirkkaan enkelin. 

”Tosi makee kuva.”

Näky tarkoittaa, että meitä ollaan viemässä korkeammalle tietoisuuden tasolle ja korkeammille värähtelytaajuuksille jopa viidenteen ulottuvuuteen asti. Alén ei kerro, mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa, mutta kun pääsee riittävän korkealle, voi alkaa kuulla enkeleitä niin kuin Alén. 

Korkeampi tietoisuus tulee näkymään myös taiteessa, enkelit kertovat. Samoin avaruus, jota Alénille näytetään kuulemma nyt todella paljon. Se innostaa Alénia pohtimaan puhelinajan viimeiset minuutit avaruuden jännyyttä.

”Meidän älykkyys ei pysty käsittämään totuutta avaruuden laajuudesta. Maailmankaikkeudessa tällaisia galakseja on miljardeja, se on jotain niin käsittämätöntä! Nyt oli jossain tieteen julkaisussa jotain siitä, että tiedemiehet ovat löytäneet todisteita toisesta maailmankaikkeudesta. Nämä ovat niin käsittämättömiä asioita!”

 

Asiantuntija: Suomen taide vuonna 2029

Kuluttamiseen liittyviä kysymyksiä aletaan pohtia entistä enemmän myös taiteen tekijöiden keskuudessa. Museot tuskin alkavat ostaa vähemmän teoksia, mutta immateriaaliset teokset, kuten performanssit ja konseptiteokset, saattavat yleistyä. Silloin museon kokoelmassa oleva materiaali teoksesta voi olla pdf-tiedosto, johon on kirjattu kuvaus teoksen sisällöstä.

Näin arvioi Kiasman kokoelmista vastaava intendentti Kati Kivinen. Hänen mukaansa museoiden tulevaisuustyö perustuu – strategioiden ja missioiden lisäksi – varsin pitkälti taiteilijoiden tekemiin valintoihin. Museossa ohjelmistoa suunnitellaan kolme vuotta eteenpäin, strategiaa viisi.

Taiteilijoiden mielenliikkeiden ennakoiminen on tietysti vaikeaa, mutta Kivinen toivoo, että ympäristöasioiden käsittely jatkuu myös vuosikymmenen kuluttua. Samoin hän toivoo, että taiteen kenttä on vuonna 2029 sekä toimijoiden että sisältöjen suhteen monikulttuurisempi. 

Hän arvelee, että tekniikoissa yleistyvät VR:n ja AR:n kaltaiset lisätyn todellisuuden sovellukset, mutta myös tietynlaista paluuta juurille voidaan nähdä. Kivinen on jo nähnyt teoksia, joiden väriaineet taiteilija on itse valmistanut luonnonmateriaaleista.

”Ne ovat on tosi viehättäviä, mutta teosten säilyvyydestä vastaaville konservaattoreille ne voivat olla kauhistus”, Kivinen sanoo.

IIII

Ennustaja: Suomen talous vuonna 2034

Populaarikulttuurin ennustajat pläräävät harvemmin tarot-kortteja tai tutkivat lehmien sarviin raapustettuja riimuja. Klassisen ennustajan työkaluista yksi on ylitse muiden: kristallipallo. 

Ne eivät kuitenkaan näytä olevan enää muodissa. Nykyennustajat turvautuvat useammin intuitioon, tajunnanvirtaan ja ”energioihin”. Ovathan ne tietysti ihan kivoja, mutta ei niissä ole sellaista dramatiikkaa ja ”klassikkoviboja” kuin kristallipallossa.

Onneksi keskisuomalainen Aune luottaa edelleen kristallipalloon. Se on ”portti alitajuntaan”, joka auttaa häntä keskittymään ja näyttää tulevia tapahtumia, hänen profiilissaan ennustaminen.fi-sivustolla kerrotaan. ”Kristallipallosta ennustaminen tarjoaa poikkeuksellisen voimakkaan kanavan tulevaisuuteen katsomiselle”, Aune kuvailee. 

Keskiviikkoisin Aunen puhelinpäivystys (2,38 euroa minuutti, robotti kertoo) alkaa kello 15.30. Soitto menee perille, mutta kukaan ei vastaa. Ehkä kristallipallo on kiireinen.

Siltä todellakin vaikuttaa, sillä tuntia ja neljää yritystä myöhemmin Aune ei edelleenkään vastaa puhelimeen. Puhelu palautuu kerta toisensa jälkeen välittäjän keskukseen. Siellä vastaa Ava. Hän pahoittelee tilannetta.

”Hänellä on siinä muutakin, puuhaa kaikenlaista.”

Jaaha. Mitäköhän keskisuomalainen meedio ja selvänäkijä Aune mahtaa puuhata keskiviikkoiltana?

”Äidistään huolehtii. Tekee hoitoja ja tämmöstä. Kannattaa vain myöhemmin yrittää soittaa uudestaan.”

Selvä homma.

”Kovasti kiitoksia. Hei hei, hei hei hei”, Ava sanoo ja sulkee puhelimen. 

Uusi yritys tuntia myöhemmin ei sekään tuota tulosta. Ava joutuu taas noloon välikäteen.

”Kyllä Aunen pitäisi olla paikalla.”

Ava tarkistaa Aunen numeron. Jos soittajalla on vaikka väärä numero. Ei ole, tämä on verkkosivuilta poimittu.

”Hän on ollut asioilla ja… Kannattaa vain soittaa myöhemmin.”

Selvä homma.

”Hyvä kiitos sulle hei hei hei”, Ava sanoo ja sulkee puhelimen.

Soitot viisi, kuusi ja seitsemän johtavat samaan umpikujaan. Ilmeisesti kristallipallo haluaa tänään kätkeä salansa, joten kokeillaan ”somen voimaa”. 

Hei… Sellaista olen miettinyt viime aikoina jonkin verran: Miten mahtaa mennä suomalaisella yhteiskunnalla? Etenkin talous kiinnostaa… Kiire! kirjoitan Facebookin Henkinen mystiikka -ryhmään. Hieman yli viiden tuhannen jäsenen ryhmässä käyttäjät lähettävät toisilleen energiaa ja pyytävät ryhmän ylläpitäjältä Kauko Vähäkainulta vaurautta ja voimia. Kauko myös neuvoo pahojen silmien poistamisessa ja välittää enkelien viestejä ryhmäläisille. Suosituimpiin postauksiin tulee satoja kommentteja.

Minäkin saan yhden ryhmäläisen ennusteen taloutemme tilasta vuonna 2034. 

Kyllähän sen nyt näkee miten menee. Vanhukset tekee itsareita ja nuoret vetää joko huumeita tai masennus lääkkeitä, 500 tuhatta suomalaista syö uutta vasta kehitettyä masennuslääkettä. (koekaniineja) suurin osa kansasta maahanmuuttoa vastaan ja silti sitä tapahtuu koko ajan ihan hallitsemattomasti. Ruotsi jo ihan sota tilassa meillä edessä sama n. 5vuoden kuluttua jos suunta ei muutu. Hallitus myy kaiken suomen kansan omaisuuden eli “yksityistää” =kommunismia sen takia palkat poljetaan alas niinku nyt nähdään mitä posti yrittää johto tienaa saman kuukaudessa mitä työntekijä parissa vuodessa. Sananvapautta rajoitetaan että asioista ei enään saa puhua ja kaikki on natseja ja maalitus se vasta paha asia onki jos arvostelet valtion johtoa. Valtaa siirettään koko ajan “vapaakauppa sopimus vain” EU lle

Ja tämä ennustus on ilmainen.

 

Asiantuntija: Suomen talous vuonna 2034

Valtiovarainministeriön kansantalousosastolla kysymyksenasettelu ei herätä vastarintaa. Ylijohtaja Mikko Spolander kertoo, että pitkän aikavälin ennusteissa huomio kiinnitetään suhdannevaihteluiden sijaan siihen, mistä talouden toimeliaisuus syntyy: työvoimasta ja työn tuottavuudesta. Suomessa merkittävin niihin vaikuttava tekijä on väestörakenteen muutos.

Tilastokeskuksen väestöennusteiden perusteella tiedetään varsin tarkkaan, mikä on työvoiman määrä 15 vuoden kuluttua. Kaikki vuonna 2034 työelämässä olevat ovat jo syntyneet, eikä lisää tule. Ainoa kasvava ikäryhmä ovat yli 75-vuotiaat. Heitä on vuonna 2034 yli 850 000. 

”Lohduton on kauhean negatiivinen sana, mutta tilanne on vaikea”, Spolander sanoo.

Tuottavuutta ennustetaan historian perusteella. Suomen kaltaisissa maissa, jotka ovat teknologisen kehityksen etulinjassa, tuottavuus kasvaa yleensä noin prosentin vuodessa. 15 vuoden kuluttua Suomen talous on tuottavuuden kasvun ansiosta viidenneksen nykyistä suurempi, mutta se ei riitä väestörakenteen julkiselle taloudelle aiheuttamien ongelmien paikkaamiseen.

Vuoteen 2034 mennessä monia yhteiskunnan rakenteita on muokattu. Työn alle on otettu esimerkiksi eläkejärjestelmä, työmarkkinat ja sosiaaliturva. 

”Tämä kuulostaa ehkä vähän naiivilta, mutta mikään muu ei ole käytännössä mahdollista. Kestävä ja vahva yhteiskunta ei vain mene konkurssiin.”

IIII

Ennustaja: Suomen ilmasto vuonna 2039

Puhelu muuttuu maksulliseksi, kun paimiolainen astrologi vastaa, puolentoista minuutin soimisen jälkeen. 

”Tiina puhelimessa.”

Hän on Tiina Kallio, tietäjä, joka on perehtynyt astrologiaan pian kolmen vuosikymmenen ajan. Kalliolla on profiili Rajatieto.org-sivustolla. Siellä kerrotaan, että hän on hankkinut ammatillisen osaamisensa vuosien mittaan sekä Astrologisen Seuran järjestämiltä kursseilta että hyvin intensiivisellä itseopiskelulla. Astrologia on nykyään hänen kokopäiväinen työnsä. Puhelu maksaa 2,5 euroa minuutilta, joten mennään asiaan. 

Pitää saada selville, onko ihminen löytänyt ratkaisun ilmastonmuutokseen.

Ennen vastausta Kallio tarvitsee soittajan syntymäajan ja paikan. Sanotaan 11. joulukuuta vuonna 1992, Helsinki. Se on Kioton ilmastosopimuksen vuosipäivä.

Kallio laskee tietokoneella astrologisen kartan ja alkaa tulkita.

”Tammikuun alussa on joku tilanne selviämässä. Se tapahtuu kauriin merkissä ja liittyy maankuoreen.” 

Kallion mukaan kauris viittaa usein kasvottomiin tahoihin, kuten viranomaislaitoksiin. Rajatiedon profiilissa kerrotaan, että Kallion apuna ovat usein ”intuitiiviset välähdykset”, ja nyt hänellä taitaa välähtää.

”Tulee mieleen jotkut järjestelmät, joita kaikki käyttävät. Jotain voi mennä rikki silloin.”

Kuulostaa aika hurjalta.

”Joo.”

Ja hurjemmaksi vain menee. Kallion kartassa samanlaista kuviota ei näy moneen sataan vuoteen, jos silloinkaan. Se on ”järeää tavaraa”. Ensi talvena eletään ilmaston kannalta universaalisti akuutteja hetkiä, Kallio sanoo. Sen jälkeen alkaa kuitenkin näkyä valoa tunnelin päässä. 

”Jupiter tulee hätiin, vähän kuin suojelusenkeliksi.”

Siitä alkaa Kallion mukaan uudenlainen kehityskulku. Asenneilmasto muuttuu, ja ihmiset ymmärtävät nopeasti, mitä on tehtävä. Aletaan taas ”rakentaa asioita”. 

Sitten astrologista paljastuu antikapitalistinen puoli. Kallio epäilee, että Jupiterin ansiosta vanha talousvalta saattaa murtua, ja rahan sijaan aletaan arvostaa henkisiä ja kulttuurisia asioita. 

”Nythän talous hallitsee kaikkea, se on meidän uskonto tänä päivänä. Jos sen tien vie loppuun, niin katastrofihan siitä tulee.”

 

Asiantuntija: Suomen ilmasto vuonna 2039

Vuonna 2039 Suomessa on keskimäärin noin asteen lämpimämpää ja hieman sateisempaa kuin nykyään, sanoo Helsingin yliopiston meteorologian lehtori Jouni Räisänen. Suomessa kärsitään myös nykyistä enemmän tukalista helteistä ja rankkasateiden aiheuttamista tulvista.

Aste voi kuulostaa pieneltä, mutta luonnossa sillä on paljon vaikutuksia. Räisäsen mukaan asteen nousu pidentää kasvukautta kymmenen päivää vuodessa, mikä mahdollistaa eteläisempien lajikkeiden viljelemisen. Eläinlajeista puolestaan kauriit ja peurat hyötyvät lämpimämmistä keleistä – mutta niin hyötyvät monet tuholaisetkin, kuten punkit ja mäntyä piinaavat kaarnakuoriaiset. 

Sen sijaan vuonna 2039 Suomessa on todennäköisesti nykyistä vähemmän norppia. Niiden pitää lisääntyäkseen rakentaa jään päälle pesä, ja jos ei ole jäätä, ei tule pesääkään. Naali puolestaan ei pärjää itseään kookkaammalle ja lämpimämmässä säässä menestyvälle ketulle ja on todennäköisesti siirtynyt Skandien vuoristoon. 

Suomessa naaleja ei välttämättä enää ole. 

 

 

P.S.

Taiteilija Francesca Grilli on käsitellyt utopioita ja tulevaisuutta teoksessaan Sparks, joka esitettiin Baltic Circle -festivaaleilla marraskuussa 2019. Teoksessa olivat pääsoassa kädestä ennustamaan opetelleet lapset, jotka kertoivat yleisölle jokaisen kohtalon. 

Neljäs kehä on auki. Tässä journalistisessa teoksessa mennään pidemmälle, laajemmalle ja syvemmälle. Kehä IIII sisältää neljä pitkää artikkelia, joihin toimittajat suodattavat faktaa, tarkkoja huomioita ja uusia kulmia. Viikon välein avautuvat jutut käsittelevät sukupuolta, liikennettä, luontoa ja tulevaisuuksia.

Jos taide ottaa käsittelyyn selittämättömän, journalismi voi osaltaan syventää asioita, joiden vääryyttä,historiaa tai järjettömyyttä ei huomata niiden tavallisuudelta.

Kehä IIII:n jutut ovat ottaneet aiheensa teatterifestivaalin Baltic Circlen teosten teemoista, mutta verkkojulkaisu on linjaltaan itsenäinen.

Päätoimittaja: Tero Kartastenpää
Art Director: Viivi Prokofjev
Kirjoittajat: Ilkka Karisto, Aurora Rämö, Tuija Siltamäki
Kuvaajat: Juuso Noronkoski, Anne Yli-Ikkelä, Tanja Koljonen, Mikko Rikala

Kehä IIII toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä rahoituksella.