KEHÄ IIII

I

Me muunsuomalaiset

Suomalaiset eivät ole koskaan olleet pelkästään miehiä ja naisia. Maaseudulla sukupuolten välimuotoja kunnioitettiin, ihmeteltiin ja kutsuttiin miehimyksiksi. Suomi liikkuu jälleen kohti sukupuolivapautta. Tulevaisuudessa kansalaisille voidaan antaa mahdollisuus ottaa identiteetikseen kirjain X.

TEKSTI Tero Kartastenpää

KUVA Juuso Noronkoski

Perussuomalainen ajatuspaja Suomen perusta julkaisi vuonna 2016 kirjoituskokoelman Epäneutraali sukupuolikirja. Siinä konservatiivikirjoittajat perustelevat perinteisten sukupuoliroolien merkitystä. Ne ovat sellaisia tapoja, joita noudatettiin ”entisaikaan”. Sellaisia joiden rikkominen johtaa ”kärsimykseen” ja ”rappioon”.

Kirjassa bloggaaja Musta Orkidea kertoo olevansa sukupuolenkorjauksen läpikäynyt transsukupuolinen mies. Hän kirjoittaa, että sukupuolta ei voi valita, koska se on hänen mukaansa synnynnäinen, fyysinen ominaisuus.

”Minä en voi määritellä itseäni pidemmäksi tai lyhyemmäksi tai toisenrotuiseksi, vaikka kuinka haluaisin. Sellainen ei ole mitenkään mahdollista. Samoin en voi myöskään määritellä itseäni toiseen sukupuoleen.”

Viesti kuuluu, että vaarallinen ”gender-ideologia” on hiipimässä Suomeen. Sukupuolesta tulee kulttuurin muokkaama rakennelma. Pahimmillaan lapset voivat ottaa ajattelusta vaikutteita ja tehdä päätöksiä, joita katuvat. Kirjoittaja viittaa kertomuksiin itsemurhan tehneistä transihmisistä.

”Sukupuolten ja sukupuoliroolien sotkeminen on omiaan aiheuttamaan ongelmia terveillekin yksilöille, järkkyneistä puhumattakaan.”

Kirja toistaa muunsukupuolisten ja transihmisten oikeuksien vastustajien tavallisimmat argumentit. Olennaisin on olemassaolon kieltäminen: aina on ollut vain mies ja nainen, muut ovat häiriöitä. Arvokonservatiiveille on tärkeää suojella perinnettä, pitää kategoriat puhtaana. Sukupuolijärjestelmä on heille kaiken tärkeimpien asioiden ytimessä: ihmissuhteen, uskonnon ja yhteiskunnan.

Sukupuolen pysyvyyttä perustellaan luonnollisuudella, vaikka esimerkiksi translakien rajoittavien pykälien taustalla on tietyn historiallisen perinteen ylläpitämistä. Ihminen saa esimerkiksi vapaasti suurentaa rintojaan, leikata häpyhuuliaan tai pidentää penistään silloin, kun pysyy määritellyn sukupuolensa sisällä.

Sukupuolen itsemäärittely tai määrittelyn välttäminen on hallaa, jos auktoriteettien ylläpito on tärkeää. Muunsukupuoliset eivät koe olevansa miehiä tai naisia vaan jotain kahden väliltä, aivan muuta sukupuolta tai täysin sukupuolettomia.

Lapsista on tullut tärkeä välikappale väittelyihin. Heitä pitää suojella muulta.

IIII

Orivedellä suojelu alkoi helmikuussa 2019. Kaupunginvaltuustoon tuotiin aloite ”terveiden sukupuoliroolien tukemisesta Oriveden kaupungin toiminnassa”.

Aloitteessa väitettiin, että tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia. Sen allekirjoitti perussuomalainen, keskustalainen, kristillisdemokraatti ja neljä kokoomuslaista valtuutettua. He korostivat, että perustavanlaatuinen totuus sukupuolista on unohtunut ”nyky-yhteiskunnan myllerryksessä”.

Valtuutetut vaativat, että kaupungin päätöksissä huomioidaan vain kaksi sukupuolta. Opetusmateriaaleissa ei saisi jatkossa antaa ymmärtää, että ”sukupuoli on kokemus”. Moninaisuuden opetus olisi ”vaarallista aivopesua” lapsille.

Aloitteen allekirjoittanut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jussi Viljanen antoi ymmärtää, ettei Orivedellä olisi muunsukupuolisia. Hän tosin veteli sanojaan hämmentävästi takaisin Ilta-Sanomien haastattelussa.

Kävimme Tulva-lehden toimituksen kanssa talvella katsomassa, millainen muunsukupuolisuuden tila oikeasti on kaupungissa. Paikka oli melko hiljainen, mutta ehdottomasti hitusen myös jotain muuta kuin valtuutetut väittivät. Tapasimme parikymppisen orivesiläisen Niili Polvin, joka kävi läpi transhoitoja. Polvia valtuutettujen lausunnot pöyristyttivät, mutta tärkeämpää oli, että Orivedeltä oli löytynyt töitä sähköasentajana.

”Aikuiset tästä mesoaa, muksut eivät välitä niin paljoa”, Polvi sanoi.

Eivät kaikki aikuisetkaan mesoa. Taloustutkimuksen vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista hyväksyisi ja tukisi, jos heidän lapsensa kertoisi olevansa toista sukupuolta kuin syntymässä oli määritelty. 17 prosenttia olisi pettynyt, muttei näyttäisi sitä. Viisi prosenttia ei hyväksyisi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 kouluterveyskyselyn perusteella noin viisi prosenttia nuorista määrittää sukupuolensa muuten kuin tytöksi tai pojaksi. Tuoreimman kyselyn tulokset julkistetaan talvella 2020, ja määrä saattaa olla kasvamassa. Neuvoja kaipaavien nuorten yhteydenotot ovat ainakin lisääntyneet sukupuolivähemmistöjä tukevalla Trasekilla ja Setan Transtukipisteessä.

”Tulee tiedostaa, että kaikkialla, myös Orivedellä, on monenlaisia ihmisiä, ei vain tyttöjä ja poikia tai naisia ja miehiä, isiä ja äitejä, vaan myös muun muassa muunsukupuolisia, sukupuolettomia, intersukupuolisia, transsukupuolisia, transvestiitteja sekä henkilöitä, jotka eivät määritä sukupuoltaan millään tavalla”, Setan seksuaalineuvoja Mikko Väisänen sanoi minulle talvella.

Hän kertoi selittäneensä puhelimessa kiihtyneille soittajille, ettei tieto moninaisuudesta voi muuttaa ketään. Se vain auttaa yksilöitä, jotka ovat havahtumassa omiksi itseikseen.

Muunsukupuolisuudesta huolestuneet huokaavat silti nostalgisesti, että ”entisaikaan” vallinneet sukupuolet ovat unohtuneet ”nyky-yhteiskunnan myllerryksessä”.

Ongelma näissä kadonneissa maailmoissa on, että niitä ei ole koskaan ollut olemassa. Orivesi ei ole nykyään kaksisukupuolinen, eikä Suomikaan ei ole koskaan ollut vain miesten ja naisten maa.

IIII

Iso-Maija oli poikkeuksellisen suuri ja vankka nainen.

Vahva kuin karhu. Kerran hän oli Vihdin pitäjässä renkinä esiintyen miehenä nimellä Matti.”

Iso-Maija maine kasvoi Vuolankoskella kansan parissa 1800-luvun lopulla.

Vaikuttaa, että hän pärjäsi elämässään.

“Hän makasi yhdessä miesrengin kanssa vaatteet päällä, juopotteli, kiroili ja poltti piippua”, eräs aikalainen muistelee Suomen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston mukaan.

Näyttävästi eli myös Isokorven Kaija, joka tunnettiin myös voimistaan. Hän asui mouhijärveläisen ”voimauroon orpana” Laviassa ja voitti kaksimetrisenä väkikapulan vedossa kaikki miehet.

Kerran heitti 20 kapan papusäkin riihen lattialta ylös parsille. Teki kaikkia miesten töitä. Huhun mukaan kaksineuvoinen”, Kaijaa muistellaan arkistoissa.

Historiantutkija Jan Löfström on tarkastellut suomalaisen agraariyhteiskunnan homoseksuaalisuutta ja etsinyt merkintöjä myös seksuaalisesti poikkeavina pidetyistä henkilöistä. Hän on löytänyt suullisesta perinteestä ja muistitiedosta viittauksia ihmisiin, jotka liikkuivat naisten ja miesten välillä.

Viime vuosisadan alun maailmaan on mahdoton soveltaa nykyisiä sukupuolikategorioita. Silti, ainakin osa suomalaismaalaisista olisi mahtunut muunsukupuolisuuden laajan sateenvarjon alle.

Iso-Maija oli ”miehimys”. Sanalla on toisinaan viitattu ”miespuolisiin homoseksualisteihin”, toisinaan maskuliisina pidettyjä töitä tehneisiin naisiin. Elias Lönnrotin sanakirjan lisäosassa vuodelta 1886 termi tarkoitti vihaisen hevosen ja huikentelevan tytön lisäksi ”kaksineuvoisia”.Siis ihmisiä, joilla on miehen ja naisen sukuelimet. Lääketieteessä heitä kutsuttiin vuosisatojen ajan hermafrodiiteiksi. Viime vuosina on alettu puhua intersukupuolisista.

1600-luvulla Ruotsin – ja samalla Suomen – kuningatar Kristiinan epäiltiin olevan hermafrodiitti.

Perusteet olivat vankat: naimaton hallitsija pukeutui miesten vaatteisiin, ja tarinoissa hänen kerrottiin olleen lapsena karvainen. Huhut elivät niin kauan, että hallitsijan hauta avattiin vuonna 1965. Kristiinan ruumis todettiin feminiiniseksi, eikä intersukupuolisuutta voinut päätellä luurangosta.

Maaseudulla poikkeavasti sukupuolirooleja toteuttaneiden ihmisten arvailtiin usein olevan ”kaksineuvoisia”.

Erästä koko elämän yhdessä asunutta naisparia kuvailtiin poikkeavaksi, sillä toinen heistä pukeutui miesten vaatteisiin, tupakoi ja joi.

”Ei heitä lespoiksi sanottu, vaan mi(e)het keskenään naureksivat, että: Ne panee lättäpillua. Eihän heidän sukupuolisuudestaan silloin ajateltu että se olisi poikkeavaa. Jotkut arvelivat: ‘Jos ne ovat kaksneuvoisia’”, aikalainen muisteli.

On ollut yleistä arvailla, että poikkeusyksilöllä olisi molemmat ”vehkeet” tai ”värkit”. Homoseksuaalisuutta todennäköisesti selitettiin kaksineuvoisuudella. Kehosta on haettu vastausta erilaisuuteen aikoina, joina sukupuoli-identiteetti ei ole vielä kuulunut vakiintuneeseen ajatteluun.

Käsityksen taustalla oli jo 1600-luvulla yleistynyt tieteellinen maailmanselittäminen, jossa naiseus ja mieheys alettiin erottaa kaikenkattaviksi ja erillisiksi vastapareiksi.

Anna Yrjänäntytär joutui oikeuteen 1700-luvulla sukupuolensa takia. Hän oli taistellut isonvihan aikaan sotilaana. Esiintynyt miehenä, nimellä Johan Harittu, ja pärjännyt armeijassa kunniakkaasti. Kun Yrjänäntytär meni naimisiin naisen kanssa, hänet ilmiannettiin. Syytetty todettiin ruumiiltaan naiseksi ja hänen katsottiin rikkoneen kristillistä luomisjärjestystä. Hän sai rangaistukseksi raippaa ja pakkotyötä viidennen Mooseksen kirjan mukaan: nainen ei saa pukeutua mieheksi.

Agraarikulttuurissa oli kuitenkin pitkään joustavuutta sen suhteen, miten nainen saattoi esiintyä miehenä ilman, että fyysiseen ruumiiseen kiinnitettiin tarkkaa huomiota. Sukupuolisia muodonmuutoksia ovat kansantarustot täynnä.

Homosuhteet kriminalisoitiin vuonna 1894, mutta maaseudulle laki ei aina yltänyt. Miesten ja naisten homoseksuaalisia tekoja selitettiin sillä, ettei vastakkaista sukupuolta ollut tarjolla. Välillä naisten välinen seksi eli viittuloppasilla oleminen, lättäpillun ja latkapillun lyöminen oli vain mukavaa ajanvietettä. Se oli yleisesti hyväksyttyä.

”Ei heidän sukupuolisuudestaan silloin ajateltu, että se olisi poikkeavaa”, eräs vastaaja Kansanrunousarkiston kyselyssä sanoo.

Saman tyyppisellä, liikaa ihmettelemättömällä asenteella suhtauduttiin ”kaksineuvoisiin”. He olivat yhteisön jäseniä, vaikkakin tarinoiden arvoisia sellaisia.

Suomalaisten suhtautuminen ei ollut poikkeuksellista. Monissa vanhoissa kulttuureissa on perinteitä, jotka osoittavat sukupuolirajojen joustavuutta. Länsi-Balkanilla elää ”vannoneita neitseitä”, miehinä esiintyviä naisia. Intiassa on hijroja, jotka ovat käyneet taistelua oikeudestaan elää ei-miehinä tai ei-naisina.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on ollut vuosisatoja miehen ja naisen identiteetin yhdistäviä kaksihenkisiä, kirjoittaa Tiia Aarnipuu (nyk. Forsström) kirjassaan Trans – sukupuolen muunnelmia.

Meksikon alueen alkuperäiskansan sapoteekkien kulttuurissa on kolme sukupuolta: mies, nainen ja muxe. Muxet kulkevat ihmisten joukossa erityisyksilöinä ja tuovat iloa yhteisöönsä.

”Ehkä kaksinapainen sukupuolijärjestelmämme on aina jo lähtökohtaisesti ironinen”, taiteen ja sukupuolen tutkija Harri Kalha sanoi Ylen haastattelussa heinäkuussa 2019.

Kalha on kerännyt viime vuosisadan alusta valokuvia, joissa ihmiset rikkovat sukupuolirooleja hymyssä suin. Postikorttikuvia voi nähdä Kalhan kirjassa ja näyttelyssä taidemuseo HAM:issa. Molempien menneisyyskatsausten nimi on Sukupuolen sotkijat.

Kuvien henkilöt vaikuttavat olleen sotkuun aivan tyytyväisiä.

IIII

Suomen ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkauksista ei ole tarkkaa tietoa. Ne tehtiin osittain salassa 1950- ja 1960-luvuilla. 1970-luvulle tultaessa arviolta kymmenkunta potilasta oli leikattu, mutta se on vain arvio, luotettavia tilastoja ei ole.

Sukupuolipotilaat tulivat hoitoon Lapinlahden psykiatrian klinikalle Helsinkiin. He kertoivat tunteneensa jo lapsesta inhoa määriteltyyn sukupuoleensa. Tunnetta lisäsivät leikit, vaatteet ja määrätty seura. Hankalinta olivat kehon muutokset murrosiässä.

Transpotilaiden tunnot käyvät ilmi Transvestitismus-diagnoosia tutkineen tieteenhistorijoitsija Katariina Parhin arkistolöydöksistä. Hän on tarkastellut tuoreessa kirjassaan Sopeutumattomat – psykopatian historia Suomessa, miten sukupuoli asetettiin lääketieteen määriteltäväksi.

Epävarma lääkärikunta luki kiinnostuneena ulkomailla tehdyistä onnistuneista leikkauksista. Potilaspapereista löytyy merkintöjä, joiden mukaan kaikkia leikkauksia ei toivomuksista huolimatta toteutettu. On mainintoja leikkauksista, joiden vaikutusten nähtiin olevan henkilölle kielteisiä. Jotkut transnaiset, joille ei myönnetty kirurgiaa, päätyivät epätoivossaan kastroimaan itsensä.

Suomessa myös onnistuttiin.

Eräs 21-vuotias henkilö oli saanut lääkitystä ahdistukseen, joka syntyi sukupuolesta. Lapinlahden psykiatrian klinikalla hoidettu henkilö ohjattiin lopulta leikkauksiin. Niistä vastasi professori Paavo Vara. Hän oli Suomen gynekologiyhdistyksen puheenjohtaja, raskauksien ja synnytyksen tutkija.

Potilas kastroitiin. Hänelle tehtiin yhteensä 33 leikkausta. Raportin mukaan rakennettu penis toimi hyvin.

Lääkäri kirjasi, että itsemurhahalut olivat vähentyneet. Näin kertoivat potilas ja tämän äiti.

1980-luvun loppuun mennessä arviolta 35 henkilöä oli operoitu. Koska Ruotsissa leikkausluvut olivat moninkertaiset, naapurimaassa on todennäköisesti leikattu myös suomalaisia. Leikkauksia lennettiin tekemään myös Lontooseen tai Casablancaan.

Seksuaalisuus alkoi näkyä suomalaispsykiatriassa vasta sodan jälkeen. Yhteiskunnassa vallitsi halu ”normaaliuteen”. Samalla nousi pelko homoseksuaalisuudesta, jonka pelättiin tarttuvan.

Ulkomailla potilaisiin sovellettiin eheyttävää hoitoa. Osa siitä todennäköisesti tapahtui potilaan toiveesta, koska homoseksuaalina elämä oli tuskaisaa. Ilmapiiri oli tuomitseva ja homoseksuaaliset teot rikoksia. Suomessakin jotkut Transvestitismus-potilaat halusivat erotella itsensä homoseksuaaleista.

Briteissä aversioterapiaa tehtiin sähköshokeilla, estrogeenillä ja apomorfiinilla.

Suomessakin aversioterapiaa ainakin suunniteltiin käytettävän ”homoseksualismin ja transvestismin hoitoon”. Uskottiin, että heteroseksuaalisuus saatiin houkuteltua esiin, kun potilaalta poistettiin homoseksuaalista käytöstä ja lisättiin heteroseksuaalisia yllykkeitä.

Lääketieteestä oli tullut normaaliuden määrittelijä ja ylläpitäjä. Ei-toivottuja kehoja otettiin holhoukseen. Vammaisten pakkokastrointi koettiin sallituksi. Sama periaate on koskenut transihmisiä näihin päiviin saakka.

Homoseksuaalisuuden ja transsukupuolisuuden erotteli lääkäri-seksologi Magnus Hirschfeld vuonna 1910. Aiheesta tehtiin johtavaa tutkimusta Saksassa ennen Hitlerin valtaannousua. Suomalaiset seurasivat mielellään perässä.

Transsukupuolisuus ja transvestisuus alettiin erottaa vasta 1960-luvulla. Transsukupuolisuus ymmärrettiin kokemuksena, jossa ihminen ei tunne olevansa syntymässä tai kasvatuksessa määrättyä sukupuolta. Korjausklinikkoja avattiin Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Intersukupuolisille kehitettiin Yhdysvalloissa tiukkoja määritelmiä. Neutri ei ollut mahdollisuus.

Sairaalassa tutkituilla vaikuttaa olleen turvallinen olo. Aineisto kertoo, että he viihtyivät ja kiittelivät henkilökuntaa lämpimästi. Päämäärä oli auttaa sopeutumaan yhteiskuntaan ja etsiä sopiva työpaikka. Eräälle potilaalle ei esimerkiksi suositeltu armeijaan menemistä: se olisi saattanut olla liian raskas kokemus.

”Olihan se ymmärtävä ote kullanarvoista, kun potilaat olivat etsineet itseään, eivätkä aiemmin olleet osanneet sanoin määritellä omaa kokemustaan”, Katariina Parhi sanoo puhelimessa.

Lapinlahden potilaat keksivät keinoja sopeutua hiukan jähmettyneeseen Suomeen. Heillä oli rakkaussuhteita ja hyviä parisuhteita. He löysivät omat hyväksyvät piirinsä, joissa saivat vaikka meikata ja laittaa hiuksensa haluamallaan tavalla.

Eräs syntymässä naiseksi määritelty iloitsi pääsystä mieluisiin töihin. Ammatti löytyi autoalalta.

IIII

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) sanoi täysistunnossa vuonna 2002, että leikkaamalla muokatut sukuelimet ”ovat kehno jäljitelmä aidosta luomistyöstä”. Kollega Kari Kärkkäinen (kd) vertasi transsukupuolisuutta pedofiliaan.

Kristillisdemokraatit ovat vastustaneet juridisen sukupuolen vaihtamisen helpottamista pitkään ja hidastaneet translain uudistusta.

Uskonto on pysynyt suomalaisissa transkeskusteluissa vahvasti mukana viime vuosiin asti.

Imatran seurakunnan kirkkoherra Marja-Sisko Aalto nousi mediapersoonaksi vuonna 2008, kun hän kertoi tekevänsä sukupuolenkorjauksen. Tiedotusvälineet kirjoittivat hänestä “aivan tavallisena naisena”. Sillä onnistuttiin normalisoimaan transkokemusta, mutta pidättäytymään perinteisessä sukupuoliroolien kehikossa.

Transtutkija Luca Tainio näkee tämän merkkinä yhteiskunnan ”cis-normatiivisuudesta”.

”Se on osa yhteiskunnan pyrkimystä säilyttää selkeä jako kahteen erilliseen sukupuoleen, joilla on omat sosiaaliset roolinsa”, Tainio kirjoittaa sukupuolenkorjauksesta käytävää puhetta käsittelevässä pro gradu -työssään vuodelta 2014.

Medialla on jatkanut kansantarinoiden tapaa ihmetellä ja ihastella sukupuoleltaan poikkeavia. Tanskalais-yhdysvaltalaisesta Christine Jorgensenista tuli ensimmäinen trans-esikuva. Hän sai tuhansia kirjeitä ympäri maailmaa, varmasti Suomestakin, sillä Seura-lehti julkaisi vuonna 1953 artikkelin Jorgensenistä. Hra Jörgensen on nyt neiti, otsikko kuului. Monet Lapinlahden klinikalle saapuneet olivat lukeneet jutun.

Katariina Parhi kuvailee suomalaisen lehdistön varhaista kirjoitustapaa ymmärtämään pyrkiväksi, mutta samalla hyvin eksotisoivaksi. Skandaaleista tunnetussa Hymy-lehdessä transaiheita käsiteltiin useasti.

Niina Ylinen on jakanut vuoden 2015 pro gradussaan median transjutut kahteen lajiin: kunnioittaviin ja harkituttuihin sekä ohipuhuttuihin ja välinpitämättömiin kuvauksiin. Ensimmäisissä transihmisistä tehdään tavallisia, jälkimmäisissä ihmetellään heidän kummallisuutta.

Edelleen nousee uusia tahoja, jotka pitävät kaikenlaista keskustelua sopimattomana.

Mainoskanava AlfaTV jätti laittamatta Kansan kesken -nimisen keskusteluohjelman jakson nettijakeluun syyskuussa 2019, koska haastateltava, lääkäri Elena Vikström oli puhunut transsukupuolisuudestaan. Ohjelmaa ei myöskään uusittu sovitusti. Puhe oli kanavajohtaja Hannu Haukan mukaan ollut liian ”kevyttä”. Haukan mielestä aihe ei ollut sopiva kanavan eikä ohjelman kohderyhmälle — eli yli 45-vuotiaille ihmisille.

AlfaTV on harvinainen kanava kaupallisessa televisiotarjonnassa siinä, että sillä esitetään kristillisiä ohjelmia.

IIII

Tällä vuosituhannella on tullut monia ensimmäisiä ihmisiä.

Vuonna 2004 Suomessa tehtiin ensimmäinen diagnoosi transgenderiydestä: henkilö luokiteltiin muuksi kuin mieheksi tai naiseksi. Hän sai mahdollisuuden hoitoihin ilman vaatimusta juridisesta sukupuolen vaihtamisesta.

Ensimmäinen suomalaisen leikkauksen läpikäyneen transihmisen kirja oli ilmestynyt kahta vuotta aiemmin. Se oli Cris Owenin Valheellinen elämäni vuodelta 2002.

Ensimmäinen muunsukupuolinen ehdokas osallistui eduskuntavaaleihin vuonna 2015.

Tiettävästi ensimmäinen suomalainen mies synnytti vuonna 2018.

Miiko Toiviainen on ensimmäinen teatterikorkeakoulun käynyt transsukupuolinen näyttelijä.

”Jos olet transihminen, se on ikään kuin kattona kaiken yllä mitä teet”, hän sanoi Ylelle vuonna 2019.

Toiviainen viittasi median ihmettelyyn. Se on samankaltaista kuin silloin, kun yksittäisistä homoista tehtiin juttuja vain homouden takia.

Transtutkija Sade Kondelin tekee väitöskirjaa transsukupuolisuutta koskevan tiedon tuotannosta. Hän tarkastelee, miten transihmisiä koskevissa asioissa ymmärretään asiantuntijuus.

Yksittäiset lääkärit saattavat koulutuksensa kautta saada asiantuntijaäänen, vaikka eivät olisi erikoistuneet aiheeseen.

Kondelinin mukaan tällä vuosikymmenellä transaktivistien äänet ovat lisääntyneet mediassa, samoin henkilökuvat yksittäisistä transihmisistä.

”Vaikuttaa edelleen siltä, että transihmisestä tehdään juttu, koska hän on transihminen. Vielä ei ole juttuja ihmisistä, joissa on tärkeintä, mitä he tekevät, ja vasta sivulauseessa kerrottaisiin, että he ovat transtaustaisia.”

Kansainvälisesti on tullut lukuisia eri tavoin muunsukupuolisia esikuvia. Näkyvyys on kasvanut eksponentiaalisesti.

”Se, että näytetään, että ’hei me ollaan olemassa’, on validi asia. Se ei ole nolo asia tai trauma koko perheelle”, Trasekin varapuheenjohtaja Panda Eriksson sanoo.

Hän sanoo, että olisi säästynyt monelta angstilta, jos olisi saanut enemmän vertaistukea median kautta aloittessaan transprosessin vuonna 2012.

Viesti transihmisten representaation lisääntymisestä on yleinen.

Näkyvyyden lisäksi erilaisille kokemuksille on tullut jatkuvasti lisää sanastoa. Transgender-termillä eli muunsukupuolisuudella on muutaman vuosikymmenen viitattu kahtiajaon ylittämiseen, ihmisiin, jotka eivät koe olevansa tiukasti naisia tai miehiä.

Yhdysvaltalaistermit leviävät Suomeen niin nopeasti, etteivät kaikki käännökset ole ehtineet vielä vakiintua. Agender on sukupuolettomuutta, genderfluid liukuvuutta, polygender moni-identiteettisyyttä, demigender osittain jotain sukupuolta ja niin edelleen.

Kaikki näkyvyys tuo mukanaan myös jyrkkää tuomitsemista.

”On pitkälti kyse siitä, että ihmisillä paha mieli ja he haluavat purkaa sitä ja etsiä vastakkainasettelussa jonkun syypään, jonka takia asiat ovat huonosti. Me olemme helppoja kohteita, kun teemme asioita näkyvästi”, Panda Eriksson sanoo.

IIII

Avaa EU-passi ja katso oikeassa reunassa kohtaa 4.

SUKUPUOLI – KÖN – SEX – SEXE. Alla lukee mustalla kirjain M tai F.

Kohtaa ei voi jättää tyhjäksi, mutta siihen ei ole mahdollista kirjata muitakaan kirjaimia. On oltava male tai female.

Suomea voidaan muuttaa sukupuolivapaammaksi yhteiskunnaksi, mutta valta loppuu rajoilla. Täysi sukupuolivapaus ei ole kansainvälisen lainsäädännön puitteissa mahdollista.

Jatkossa Suomessa toimivissa henkilöllisyyspapereissa sukupuoli voidaan peittää. Henkilöturvatunnusta ollaan tulevassa uudistuksessa kaavailtu sukupuolettomaksi. Muunsukupuoliset voivat hyötyä tietoturvallisuusvaatimusten lisääntymisestä, jos koko kansan hetuista poistetaan sukupuolimääritelmä.

Tämä miellyttäisi sukupuolivähemmistöjen asiaa ajavaa yhdistystä Trasekia.

”Utopia olisi maailma, jossa juridinen sukupuoli ei olisi asia tai tieto, joka näkyisi. Olisi vain tilastollinen sukupuoli, jonka voisi määritellä vapaasti”, Panda Eriksson sanoo.

Erikssonin mukaan sukupuoli voi tilastollisena tietona olla käytännöllinen asia, esimerkiksi silloin, kun ohjataan varoja kotiväkivaltatyöhön. Muuten sille ei olisi tarvetta.

Passissa pakollisen kirjaimen voisi korvata merkillä X. Se on mahdollista valita henkilöpapereihin esimerkiksi Tanskassa, Australiassa ja Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa. Tätä Trasek myös ajaa, vaikka heistä se ei olisi täydellinen muutos. Sukupuoli olisi edelleen lokeroitava henkilötieto, joka pitää ilmoittaa muille.

”Kolme lokeroa on parempi kuin kaksi, mutta silti rajallinen määrä.”

Kaikki kaksijakoisuuden ulkopuolelle itsensä määrittelevät eivät uskaltaisi ottaa X-kirjainta. Merkinnästä voisi tulla osoitin tai tähtäin, kun X-henkilö menisi maahan, jossa kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään suhtaudutaan tiukasti. Siksi X:n pitäisi olla vapaaehtoinen.

Karjalaisen vuonna 2018 tekemässä kyselyssä suurin osa nykyisistä hallituspuolueista hyväksyisi ”kolmannen sukupuolen”. Poikkeuksena oli keskusta, joka hyväksyisi sen vain intersukupuolisten lasten kohdalla. Kaikki nykyiset oppositiopuolueet vastustivat muutosta.

Intersukupuolisten lasten, sukupuoltaan muuttavien ja transgenderien asemaa on helpotettu monissa maissa.

Missään maassa ei ole vielä täydellistä toteutusta juridisesta sukupuolimerkinnästä. Kolmannen vaihtoehdon ensimmäisenä eurooppalaisena maana käyttöönottaneen Saksankin laki sallii X-kirjaimen vain intersukupuolisille vauvoille. Tässä Suomi voisi olla edelläkävijä, jos translakia onnistutaan edistämään.

Nykyinen Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta on vuodelta 2003. Sukupuolenkorjaushoito on tehty Tampereen ja Helsingin yliopistollisten sairaaloiden transpoleilla. Monet transihmiset ovat kertoneet saaneensa klinikoilla nöyryyttävää kohtelua.

Sukupuolta vaihtaakseen on pitänyt esittää lääketieteellinen selitys kuuluvansa toiseen sukupuoleen. Pitää olla steriloitu. Tämän on katsottu rikkovan transihmisten ihmisoikeuksia.

Nykyinen hallitusohjelma lupaa muutosta:

”Säädetään itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta. Sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen. Sukupuolen korjaamiseen tulee harkinta-aika.”

Päätäntävalta juridisesta sukupuolesta siirtyisi transpolien lääkäreiltä maistraatin virkailijoille. Tämä ei välttämättä lopettaisi ongelmia, jos X-merkintä otettaisiin käyttöön.

Uudistukset ovat kompastelleet ennenkin. Oikeusministeriön nimilautakunnassa valmisteltiin vuonna 2015 uudistusta, että nimiä ei enää jaoteltaisi tyttöjen ja poikien kategorioihin. Kun nimilaki uudistui vuonna 2019, sukupuolisidonnaisuudesta ei luovuttukaan.

Etunimeksi hyväksytään edelleen vain nimi, joka on vakiintunut samalle juridiselle sukupuolelle. Poikkeusta varten hakijan pitää tehdä ”luotettava osoittaminen” sukupuolestaan. Tässä viranomainen asetetaan tilanteeseen, jossa hänen pitää arvioida sukupuoli-identiteetin uskottavuutta. Uusi laki on samalla kyllä löysentänyt suhtautumista sukupuolineutraaleihin nimiin.

Panda Erikssonin mukaan maistraatissa on vaadittu henkilöltä psykologin tai psykiatrin lausuntoa nimenvaihdokseen. Samalla tavalla X-merkintä asettaisi virkailijat päättäjiksi.

”Mitä tapahtuu, jos tulee joku karvainen, pitkä äijä, joka sanoo, että haluaa vaihtaa äxään?

IIII

Odotukset kodistuvat merkkisarjaan: ICD-11.

Maailman terveysjärjestö WHO:n julkaisema uusi tautiluokitusjärjestelmä voisi taata laajempaa vapautta transihmisille.

Sukupuoliristiriita eli gender incongruence siirtyy mielenterveyden häiriöiden luokasta seksuaaliterveyden luokkaan.

Tautiluokituksella on merkitystä diagnooseihin ja esimerkiksi vakuutusten korvauksiin.

Uudistus on hidas. Tällä hetkellä käytettävän ICD-10-luokituksen koodista 14 000 siirrytään 55 000 koodiin, jotka on määritelty vammoille, sairauksille, tiloille ja kuolinsyille.

Suomessa uudesta luokitusjärjestelmästä pitäisi ensiksi saada virallinen suomennos. Laaja käyttöönotto vaatisi myös surullisen kuuluisan sotejärjestelmän uudistuksen valmistumista, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvioitiin Lääkärilehdelle.

Transihmiset voivat vedota tulevaan luokitukseen jo nyt. Lääketiede voi vaihteeksi antaa auktoriteettia transihmisten vaatimuksille.

Sade Kondelin ei osaa uskoa toiveikkaaseen tarinaan, jossa transihmisten ja muunsukupuolisten asiat kehittyvät koko ajan paremmiksi. Hänestä ensimmäiseksi pitäisi alkaa puhua kaikista syrjivistä rakenteista samaan aikaan. On päästävä ajatuksesta, että voidaan korjata yhden marginalisoidun ihmisryhmän ongelmat kerralla pakettina.

”Avioliittolakia pidetään sateenkaariskekusteluissa suurena erävoittona – enkä sano, ettei se olisi tärkeä kysymys – mutta se ei muuta hirveän monien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asioita, ainakaan konkreettisesti ja välittömästi. Avioliitto on mahdollista, mutta auttaako se siinä, että henkilö kohtaa työnhaussa syrjintää ja sukulaiset eivät puhu hänelle.”

Kondelin on tutkinut myös sukupuolidysforiaa. Se on epämukavuuden tai ahdistuksen kokemus, joka ilmenee tilanteessa, jossa on ristiriita oman sukupuolen ja yhteiskunnan sukupuolikäsitysten välillä.

”Sukupuoli on kaikkialla ja sitä ei huomaa, jos ristiriitatilanteita ei tule tai niitä tulee harvoin. Mutta jos niitä tulee, niitä tulee melkein kaikkialla.”

Dysforian kokemus ei ole pelkästään lääketieteellinen kysymys, vaan se ulottuu esimerkiksi arkkitehtuuriin ja vaateteollisuuteen.

”Jos henkilö kokee dysforiaa kuntosalilla, hän ei mene kuntosalille. Yksi tyyppi kirjoitti, että opinnot jäivät kesken, koska opiskelu vaatetusalalla sukupuolitti häntä väärin ja tuotti dysforian kokemusta.”

Joskus helpotus ei ole ovea isompi. Orivedellä tapaamallamme Niili Polvilla oli yksinkertaisia ehdotuksia, miten muunsukupuolisten elämää voisi parantaa pienellä vaivalla.

Liikuntatiloihin voisi tehdä kopilliset suihkut.

Kun koulussa oppilas pyytää kutsumaan tietyllä nimellä, siihen suostuttaisiin.

Silmälasiliikkeessä miesten sankoja katselevalle ei tarjota naisten mallistoa.

Kahviloiden invavessoja ei täytetä varastoiksi.

 

P.S.

Esitystaiteilija Emilia Kokko käsittelee teoksessaan “how to host something as a cloud” hetkellisiä queer-tiloja, jotka ilmaantuvat ja hälvenevät pilven tavoin. Se tavoittelee sukupuolirakentelmien taakse esitystaiteen keinoin.

Esitys nähtiin Baltic Circle -festivaaleilla marraskuussa 2019.

Neljäs kehä on auki. Tässä journalistisessa teoksessa mennään pidemmälle, laajemmalle ja syvemmälle. Kehä IIII sisältää neljä pitkää artikkelia, joihin toimittajat suodattavat faktaa, tarkkoja huomioita ja uusia kulmia. Viikon välein avautuvat jutut käsittelevät sukupuolta, liikennettä, luontoa ja tulevaisuuksia.

Jos taide ottaa käsittelyyn selittämättömän, journalismi voi osaltaan syventää asioita, joiden vääryyttä,historiaa tai järjettömyyttä ei huomata niiden tavallisuudelta.

Kehä IIII:n jutut ovat ottaneet aiheensa teatterifestivaalin Baltic Circlen teosten teemoista, mutta verkkojulkaisu on linjaltaan itsenäinen.

Päätoimittaja: Tero Kartastenpää
Art Director: Viivi Prokofjev
Kirjoittajat: Ilkka Karisto, Aurora Rämö, Tuija Siltamäki
Kuvaajat: Juuso Noronkoski, Anne Yli-Ikkelä, Tanja Koljonen, Mikko Rikala

Kehä IIII toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä rahoituksella.