KEHÄ IIII

III

Suuri dumppaus

Lokapojat oli talouslehdistön ylistämä jäteyritys, joka kaatoi rasvaa, ulosteita ja öljyä luontoon. Suomen suurin ympäristörikos muuttui likaisemmaksi, kun liivijengiläisten epäiltiin selvittävän sitä.

TEKSTI Aurora Rämö

KUVA Tanja Koljonen

Osoitteessa Pyöräkuja 4 sijaitsi matala, punainen rakennus. Edessä oli aaltoileva, metallinvärinen aita ja portti. Pieleen oli kiinnitetty valvontakamerasta varoittava kyltti. 

Tuusulan teollisuusaluetta ei erota muista samanlaisista. On autokorjaamoa, katsastusasemaa, kylpyhuonemaailmaa. Roskalavoja, avattuja konepeltejä, loputtomasti rakennustarvikkeita pihoille pinottuina. Alueet sijaitsevat aina isojen teiden varressa, lähellä asutusta, mutta sivussa. Ei tule mentyä ilman asiaa. 

Isot loka-autot pääsivät Pyöräkujan pihasta sujuvasti. Kuljettajat lähtivät päivän ensimmäiselle ajolle aina konttorilta.  

Asiakkailta haettiin jätevesiä. Asumajätevesiä taloyhtiöistä, jäteöljyjä huoltoasemilta ja autovarikoilta, jäterasvaa ravintoloista. 

Sadevesikaivoista, vetämättömistä ja tulvivista, noudettu vesi kaadettiin Pyöräkujan hiekanerotusaltaaseen, josta se laskettiin öljynerottimen ja näytteenottokaivon kautta jätevesiviemäriin. Altaaseen kerääntynyt hiekka nostettiin vaihtolavalle, kuivattiin ja vietiin kaatopaikalle. 

Rasvakuormat vietiin suoraan soveltuviin vastaanottopisteisiin, hätätapauksessa säilöttiin välivarastoon päiväksi tai puoleksi. Asumajätevesiä, siis ulosteita, ei tuotu lainkaan Pyöräkujalle. 

Niin väitettiin, että tehdään, ja niin olisi pitänyt tehdä. 

Tosiasiassa suodattamattomia jätteitä kaadettiin suoraan hiekanerotusaltaan kautta jätevesikaivoihin. Vanhan Tuusulantien varteen. Lattiakaivoon Vantaalla. Viemäreihin Helsingissä. Malmin hautausmaan kaivoon. Ojiin ja vesistöihin. Muunlaisille jätteille tarkoitettuihin vastaanottopisteisiin.

Paskaa, kusta, rasvaa ja öljyä. 

Rasvaa valui ympäristökeskuksen kunnostamaan taimenten kutupaikkaan. Taimenista löytyi epämuodostumia. Osalta poikasista puuttui pyrstöevä kokonaan. 

Jätehuoltoyritys A. Lokapojat Oy ehti pilata maaperää ja pohjavesiä 1990-luvun lopusta lähtien kymmenen vuoden ajan. Rikos alkoi selvitä loppuvuodesta 2008. Se oli siihen mennessä vakavin Suomessa tehty ympäristörikos, ja edelleen yksi laajamittaisimmista.

IIII

Miestä kutsuttiin lehdistössä Matiksi. Se ei ollut hänen oikea nimensä. 

Poliisi oli ryhtynyt tutkimaan Lokapoikien toimintaa toukokuussa 2008. Omistajat oli vangittu ja tuomittiin loppuvuodesta väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Omaisuutta takavarikoitiin neljän miljoonan euron edestä. 

Mattikin otettiin kiinni, osallisuudesta epäiltynä. Hän työskenteli firman palveluksessa. 

Mattia oli varoitettu kertomasta Lokapoikien asioista. Toinen omistajista oli sanonut, että missään oloissa ei tulisi puhua. 

Matti puhui silti. Hän kertoi kuulusteluissa, mitä hänen oli käsketty tehdä. Laskea jätteitä paikkoihin, joihin ne eivät kuuluneet. Ohi jätelain ja ympäristönsuojelulain. 

Juttu oli niin laaja, monimutkainen ja pitkäkestoinen, että esitutkinnassa kului kaksi vuotta. Kun se saatiin valmiiksi, se lähetettiin nähtäväksi asianosaisille. Niin sanotuille loppulausunnoille.

Sitä kautta firman omistajille selvisi, että Matti oli avaintodistaja. Osoitteeksi oli ilmoitettu Matin vanhempien osoite, jossa tämä oli kirjoilla.

Matti asui kuitenkin muualla. Hän ei ollut paikalla, kun vanhempien kotiin tunkeutui yöllä kaksi miestä. Toisella oli kommandopipo ja kaasusumutin, toisella katkaistu haulikko ja nyrkkirautaveitsi.

He vaativat nähdä Matin. 

IIII

Lokapojat oli kahden miehen yhtiö. Tarmo Kunnasranta ja Pentti Tiikkaja omistivat osakekannan puoliksi. 

Kunnasranta huolehti kiinteistöistä ja kalustosta, Tiikkaja vastasi markkinoinnista, hinnoittelusta ja kuljettajien ajojen järjestelystä. 

Vuonna 2007 työntekijöitä oli viisitoista. Liikevaihtoa kertyi 2,5 miljoonaa euroa. Se herätti kiinnostusta: yhtiö oli kannattavampi kuin muut toimialan yritykset.

Talouselämä listasi Lokapojat Suomen 25. parhaaksi palveluyritykseksi. 

Keskusrikospoliisi oli tehnyt samana vuonna kyselyn ympäristörikoksista. Se lähetettiin kaikkiin Suomen kuntiin ja ympäristökeskuksiin. 

Uhkakuvat olivat kaikkialla samat. Suurimmiksi ongelmiksi katsottiin muun muassa roskaamiseen ja jätehuoltoon liittyvät laiminlyönnit, ongelmajätteiden laiton epäasiallinen käsittely ja varastointi sekä pohja- ja pintavesialueilla tapahtuva epäasiallinen toiminta. 

Vaikka Suomessa oli tilastoitu paljon vähemmän ympäristörikoksia kuin edes muissa Pohjoismaissa – törkeitä rikoksia vain muutama vuosittain – se ei johtunut välttämättä siitä, että niitä tehtiin vähemmän. 

Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän raportissa merkittäväksi syyksi katsottiin valvonnan resurssien puute ja rikostutkintojen jälkikäteispainotteisuus. Niin sanottua paljastavaa rikostutkintaa ei juuri tehty. 

Erityisenä vaarana raportti painotti järjestäytynyttä rikollisuutta. Vaikka Suomessa ei ollut huolta Italiassa tapahtuneesta järjestäytyneestä dumppaustoiminnasta – siellä waste is gold, jäte on kultaa – rikollisjengien pelättiin laajentavan toimintaansa ympäristön turmelemiseen. Rakennusalalla oli jo käynyt niin, eikä poliisi kuvitellut, että jengit hankkiutuivat rakennusjätteestä eroon laillisin keinoin. 

Lokapoikien kasvutahti vain kiihtyi. Seuraavana vuonna, lokakuussa 2008, Talouselämä arvio sen yhdeksi Suomen kannattavimmista yrityksistä. 

”Työ kannattaa”, lehti kuvaili. Lokapoikien katsottiin olevan alalla, jossa asiakas ei ala tinkiä, kun pönttö tulvii. “Hätä kun ei katso hintaa.”

Poliisi kuunteli jo omistajien puhelimia. 

Poliisilla ei ollut tuohon aikaan juurikaan kokemusta isojen ympäristörikosjuttujen tutkinnasta. Heti alussa se otti mukaan ympäristöviranomaiset ja syyttäjän. 

Syyttäjän kanssa neuvoteltiin näytteiden ottamisesta, kuulusteltavista, kuulustelukysymyksistä ja asiantuntijalausuntojen pyytämisestä. Puhelinkeskusteluita käytiin päivittäin, jotta varmistettaisiin riittävän hyvä näyttö. 

Uudenmaan ELY-keskukselta pyydettiin neljä asiantuntijalausuntoa ja se oli mukana neljällä tarkastuskäynnillä. 

Onnistunutta yhteistyötä oli tehty jo edellisen isomman tutkinnan yhteydessä, kun porvoolaisen kaupunginvaltuutetun johtama Petokaivin-yhtiö levitteli 1990-luvun lopusta alkaen tontilleen öljyä ja dumppasi kaupungin omistamalle motocross-radalle 180 tonnia maa-ainesta ja rakennusjätettä. Syyttäjän mukaan yhtiö käytti rataa laittomana kaatopaikkana. Käräjäoikeus tuomitsi sen vain törkeästä huolimattomuudesta. 

Lokapoikien juttuun oli kiinnitetty parhaimmillaan viisitoista tutkijaa. 

Ympäristölainsäädäntö on monimutkaista, pääasiassa EU-direktiivien määräämää, ja Lokapoikien tapaukseen liittyi myös lukuisia talousrikoksia. 

Marraskuussa 2008 Kunnasranta ja Tiikkaja pidätettiin. Kiinni otettiin myös yksitoista työntekijää, heidän joukossaan Matti. 

Tutkinnassa selvisi, miksi jäteyrityksen ”työ kannattaa”. Hyvä taloustilanne johtui osittain siitä, ettei Lokapojat ostanut jätteenkäsittelypalveluita yhtä paljon kuin kilpailijansa. Sen osakkaat tekivät täysipäiväistä työtä nostamatta kunnollista palkkaa. Se oli laillista verosuunnittelua.

Haettujen ja vietyjen jätteiden määrät erosivat merkittävästi toisistaan. Haettiin 42 000 tonnia enemmän kuin vietiin.

Oli yleinen toimintatapa, että asiakasta laskutettiin liikaa sekä haetun jätteen määrän että käytetyn ajan perusteella, Lokapoikien työntekijä kertoi oikeudessa.

Yhtiö myös vuokrasi omistamiaan kiinteistöjä hyvällä katteella. 

Monella työntekijällä ei ollut jätehuoltoalan koulutusta, eikä kunnollista perehdytystä tehtäviinsä. He toimivat esimiestensä antamien tietojen ja ohjeiden varassa. 

Omistajillakaan ei ollut alan koulutusta. Tiikkaja oli käynyt peruskoulun ja yksittäisiä maarakennusalan kursseja. Hän oli kyllä ajanut loka-autoa toisessa yrityksessä. 

Kunnasranta ja Tiikkaja olivat ostaneet yhdessä kuorma-auton vuonna 1996, ja Kunnasranta oli rakentanut siitä loka-auton. Samana vuonna kaksikko perusti yrityksen. 

Ympäristöluvan hankkimiseen he käyttivät konsulttia. Alaan liittyvää lainsäädäntöä Kunnasranta kertoi selvittäneensä omatoimisesti. 

Lainsäädäntö ei vaikuta selvinneen omistajille. 

Loka-autoja ei pesty, vaikka seuraava kuljetus olisi sisältänyt erilaista jätettä. Jätesekoitetta vietiin puhtaiden jätteiden vastaanottopaikkoihin. Kun viranomaiset ilmoittivat tarkastuskäynnistä – niistä ilmoitettiin etukäteen – autoista pestiin jäljet laittomista kuljetuksista. 

Menettelytapana on ollut systemaattinen väärin tekemisen kulttuuri, jonka mukaan on täytynyt toimia sillä uhalla, että työsuhde päätetään. 

Toisintoimimismahdollisuutta ei ole ollut. 

Samalla työntekijät kertoivat, että olivat itse toimineet väärin vain harvoissa yksittäistapauksissa. Yrittivät pelastaa itsensä. 

IIII

Rasvajätettä saattoi viedä laillisesti vain kahteen paikkaan pääkaupunkiseudulla: Viikkiin ja Ämmässuolle. 

Viikin jätevesipuhdistamo oli antanut Lokapojille lukuisia huomautuksia. Kuormien suuruudet eivät vastanneet ilmoituksia. 

Vaikka Viikissä ei punnita tai muutenkaan tarkasteta kuormia, Lokapoikien ilmoitukset aiheuttivat epäselvyyksiä. Yhtiö ilmoitti kerta toisensa jälkeen tuovansa tasan yhden kuution. Lasku tuli sen mukaan – jätemaksu 3 euroa per kuutio, puhdistamomaksu noin 30 euroa per kuutio. 

Rasvaa tuotiin enemmän kuin väitettiin, selvisi Lokapoikien omasta kirjanpidosta. Määrä oli lähes kaksinkertainen. 

Suurin osa rasvajätteestä päätyi kuitenkin aivan muualle kuin Viikkiin. Asiakkailta oli haettu 16 000 kuutiota, josta 4000 oli toimitettu puhdistamoon. 

Yhteensä 12 000 kuutiota oli kateissa. Ne oli kaadettu viemäreihin tai luontoon. 

Ohjeet dumppauspaikoista antoivat yhtiön omistajat. 

Kuljettaja haki kuorman, soitti ajojärjestelijälle, joka kertoi, minne jätteet oli vietävä. 

Pentti Tiikkajan alaisena työskennellyt ajojärjestelijä sai esimieheltään käskyjä, joita oli noudatettava. 

Ajojärjestelijä kertoi väitelleensä Tiikkajan kanssa lainvastaisista määräyksistä usein. 

”Näin ei voi tehdä”, hän kertoi sanoneensa omistajalle. 

”Ole höpisemättä”, Tiikkaja oli vastannut. 

Jos käskyjä ei totellut, oli vaarassa saada potkut. Niin oli käynyt joillekin kuljettajille. Jos ilmoitti Viikin puhdistamolla kuorman oikean tilavuuden, sai varoituksen. 

”Diktaattorimeininki”, ajojärjestelijä kuvasi myöhemmin. 

Hiekanerotusaltaasta nostettu ja lavalla kuivatettu hiekka ei ollut puhdasta, sen huomasi jo hajusta. 

Ajojärjestelijän mukaan saastuneen hiekan päälle kaadettiin kerros puhdasta ja vietiin sitten kuorma puhtaalle maa-ainekselle tarkoitetulle maankaatopaikalle. Sillä tavalla onnistuttiin huijaamaan vastaanottajaa. 

Rasvaa vesitettiin hiekka-altaan kautta Tuusulan kunnan viemäriin. 

Asumajätevettä laskettiin Pyöräkujan kaivoon, vaikka se olisi pitänyt viedä suoraan asianmukaiselle vastaanottopaikalle Kulomäkeen, Suomenojalle tai Viikkiin. Määräys tuoda osa ulostejätteistä firman pihalle oli kuljettajien tiedossa, eikä ajojärjestelijän tarvinnut kertoa sitä joka kerta erikseen. 

Tiikkaja oli näyttänyt Helsingin Merihaasta kaivon, johon asumajätevesikuorman saattoi tyhjentää. ”Paskavettä on laitettu kaivoon ainakin neljä vuotta”, yksi kuljettaja sanoi poliisille kuulusteluissa. 

Oikeudenkäynnissä kuljettaja ei enää muistanut sanoneensa sellaista. Tai juuri muutakaan. 

Monet muutkin kuljettajat olivat tyystin unohtaneet väärinkäytöstapaukset, joista kertoivat esitutkinnassa. 

Kaksi ilmoitti, ettei halua tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä ja että poliisi oli painostanut heitä esitutkinnassa. 

IIII

Lokapojilla työskennelleen avaintodistajan Matin isä soitti hätäkeskukseen. Kaksi tuntematonta miestä oli rikkonut parvekkeen ikkunan ja tullut sisään. 

Mattia ei löytynyt. 

Miehet lähtivät, yrittivät paeta samaa kautta kuin olivat tulleet. 

Poliisipartio tuli paikalle ajoissa ja otti heidät kiinni. 

Miehet eivät kertoneet kuulusteluissa juuri mitään. He molemmat kuuluivat liivijengiin, United Brotherhoodiin, mutta heillä ei ollut selvää yhteyttä Mattiin tai tämän vanhempiin. 

Matti epäili, että kotiin tunkeutuminen liittyi Lokapoikien juttuun. Siihen, että hän oli kertonut toiminnasta esitutkinnassa ja aikoi todistaa oikeudessa yhtiön omistajia vastaan. 

United Brotherhood oli vuokralla yhdessä Lokapoikien omistamista kiinteistöistä. Tai sen kunniajäsen oli. Kunniajäsen oli vihannestukun toimitusjohtaja, ja vihannestukun varasto sijaitsi Lokapoikien omistamassa hallissa. 

Poliisi epäili tukkua kerhotilaksi, mutta toimitusjohtaja-kunniajäsen kiisti. Tilat olivat vain hänen omassa käytössään. Hän tunsi Lokapoikien toisen omistajan vihannesbisnesten kautta, eikä edes kovin hyvin. 

Toimitusjohtaja-kunniajäsenellä ei ollut mitään tekemistä Matin uhkailun kanssa, hän sanoi, ihmetteli suuresti tällaista tulkintaa. 

Lokapoikien molemmat omistajat kiistivät tilanneensa uhkailun. 

”Ihan naurettava väite”, toinen sanoi. 

Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Kyse oli todennäköisesti tilaustyöstä, mutta käskyn antajaa ei pystytty osoittamaan. 

Matin vanhempien kotiin tunkeutuneet kaksi liivijengiläistä tuomittiin muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta, mutta heitä ei edes syytetty todistajan uhkailusta. Ei ollut näyttöä siitä, että heillä olisi ollut käsitystä, miksi he olivat etsimässä Mattia. 

Helsingin Sanomat kiinnitti myöhemmin huomiota siihen, ettei käräjä- ja hovioikeuden tuomioista löydy minkäänlaista viitettä tekijöiden motiivista. Ei edes mainintaa mahdollisesta tilauskeikasta. Tekijöiden jengitaustakin oli käsittelyssä häivytetty. 

Lehden mukaan erityisesti Matin äiti pelkäsi monta kuukautta. Vanhemmat eivät nukkuneet aluksi kotonaan lainkaan. 

IIII

Lokapoikien omistajakaksikko kiisti käräjäoikeudessa kaiken. He eivät itse olleet toimineet väärin, eivätkä olleet antaneet kenellekään käskyjä toimia väärin. 

Jätteet oli lajiteltu asianmukaisesti ja viety oikeisiin paikkoihin. Asiakkaille ei ollut kirjoitettu liian suuria laskuja. Jätteiden vastaanottopaikkoja ei ollut huijattu määrissä tai kuormien sisällöissä. 

Syyttäjä vaati molemmille viittä vuotta vankeutta. Käräjäoikeus määräsi neljä vuotta. Ympäristöä oli sen mukaan turmeltu suunnitelmallisesti ja ammattimaisesti, talouspetokset olivat törkeitä. Lokapojat määrättiin korvaamaan valtiolle 920 000 euroa rikoshyötyä.

Kolmetoista työntekijää tuomittiin avunannosta sakkoihin. Ajojärjestelyitä hoitanut alainen sai yhdeksän kuukauden ehdollisen tuomion.  

Tuomioista valitettiin hovioikeuteen. Se piti omistajien tuomiot ennallaan ja määräsi lisää vahingonkorvauksia. Joidenkin työntekijöiden syytteet hylättiin ja joidenkin sakkorangaistusta alennettiin. 

Kunnasrannalle ja Tiikkajalle määrätty viiden vuoden liiketoimintakielto pysyi voimassa. 

Poliisi kehuskeli onnistuneella ja innokkaalla viranomaisyhteistyöllä, Helsingin seudun ympäristöpalvelut lupasi kiristää jäteyritysten valvontaa. 

IIII

Vuosi on pitkä aika toimeliaalle yrittäjälle. Ennen hovioikeuden käsittelyä käräjäoikeuden tuomiolla ei ollut lainvoimaa: omistajia ei passitettu vankilaan eikä liiketoimintaakaan ollut estetty. 

Lokapojat käytti vuoden odotteluajan bisneksen pyörittämiseen. Omistajat viis veisasivat menneestä tai tulevasta. Toinen haki ympäristölupaa osoitteeseen Pyöräkuja 4. 

Yhtiö sai jälleen luvan käsitellä öljypitoisia vesiä.

Samaan osoitteeseen oli perustettu toinenkin jäteyritys, Helsingin Lokapalvelu. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara osti siltä jätteenkuljetusta, mitä toimitusjohtaja kutsui myöhemmin tietämättömyydeksi ja inhimilliseksi virheeksi. 

Nyt, kun liiketoimintakielto on päättynyt, Lokapojat toimii taas. Uusi nimi on Sisu ympäristöpalvelut, osoite sama vanha punainen rakennus ison tien varressa Tuusulassa.  

Nettisivuillaan se kertoo olevansa suomalainen perheyritys.

”Ammattilaiset jopa 30v kokemuksella!”

 

Jutussa on käytetty mainittujen lähteiden lisäksi tuomioistuinten asiakirjoja, esitutkintamateriaalia, Poliisiammattikorkeakoulun selvitystä sekä lukuisia lehtiartikkeleita. Matin muutettu nimi on sama kuin Helsingin Sanomien artikkelissa 1.11.2013.

 

P.S.

Taiteilijaryhmä Laine, Nylund, Palo käsittelee maa-ainesta teoksessaan Matter. Teorian ja sanojen sijaan pääosaan on nostettu multa. Yleisön ympäröivä tapahtuma oli koettavissa Baltic Circle -festivaaleilla marraskuussa 2019.

 

Neljäs kehä on auki. Tässä journalistisessa teoksessa mennään pidemmälle, laajemmalle ja syvemmälle. Kehä IIII sisältää neljä pitkää artikkelia, joihin toimittajat suodattavat faktaa, tarkkoja huomioita ja uusia kulmia. Viikon välein avautuvat jutut käsittelevät sukupuolta, liikennettä, luontoa ja tulevaisuuksia.

Jos taide ottaa käsittelyyn selittämättömän, journalismi voi osaltaan syventää asioita, joiden vääryyttä,historiaa tai järjettömyyttä ei huomata niiden tavallisuudelta.

Kehä IIII:n jutut ovat ottaneet aiheensa teatterifestivaalin Baltic Circlen teosten teemoista, mutta verkkojulkaisu on linjaltaan itsenäinen.

Päätoimittaja: Tero Kartastenpää
Art Director: Viivi Prokofjev
Kirjoittajat: Ilkka Karisto, Aurora Rämö, Tuija Siltamäki
Kuvaajat: Juuso Noronkoski, Anne Yli-Ikkelä, Tanja Koljonen, Mikko Rikala

Kehä IIII toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä rahoituksella.